Meinasi käydä nolosti tänään ruokakaupassa. Kävin eilen hakemassa sunnuntaimäkit ja otin vain hupparin taskuun pankkikorttikotelon, missä on pankkikortti, henkkarit ja setukortti, eli ne kortit mitä eniten tarvii. Tänään menin kauppaan ja kassalla alkaessani maksaa, huomasin, että siellä se pankkikortti on edelleen hupparin taskussa! Kuinka noloa. Hetken jo ajattelin, että tähänkö nämä ostokset täytyy jättää. Onneksi minulla oli vielä voimassa oleva hätävara-kortti, joka on siis rinnakkaiskortti isäni Visaan. Sain sen, kun ei ollut vielä omaa luottokorttia, sitä varten jos jossain päin maailmaa ei silloinen Electronini toimikaan tai tulee joku isompi ostos, jota varten ei joko rahat tai päivittäinen maksuraja riitä. Maksoinpa siis isin Visalla ja kaupan tädille riitti Kelakortti henkkareista. Huh. Maksan kyllä ostokseni isille takaisin, älkää huoliko. :)
Löysin muuten sellaiset sinapinkeltaiset sukkahousut! Tai siis ne eivät ole sukkahousut, ne ovat legginsit, mutta saavat nyt tähän suurimpaan keltaisen tuskaan kelvata. Ne sukkahousut haluan kans kuitenkin, ja voisin kuvitella sellaiset viimeistään syksyllä löytäväni. *sormet ristiin*
Sade-päivän asu on seuraavanlainen, melko ruotsalaispainotteinen. Vähän taitaa olla ukkosta ilmassa, sen verran nihkeä ja painostava on ilma tällä hetkellä. Ei paljon nyt huvittanut mitään paksua ja raskasta laittaa päälleen.

Toppi H&M
Shortsit H&M (ovat oikeasti ruskeat, kuva vääristää)
Leggingsit Lindex
Kengät Vagabond <3>
Shortsit H&M (ovat oikeasti ruskeat, kuva vääristää)
Leggingsit Lindex
Kengät Vagabond <3>
Nuo kengät (Vagabond Digi) ovat ehkä mukavimmat ja miellyttävimmät korkokengät mitä minulla on ikinä ollut. Tosi hyvät jalassa, eivät paina eikä hinkkaa mistään. Korko juuri sopivan korkuinen ja paksuinen, voi jopa juosta. ;)
Tänään alkaa myös ostolakkoni. Se kestää tässä vaiheessa vielä määrittelemättömän ajan. Ostolakko siitä syystä, että shoppailu on taas vähän karannut käsistä (ehkä tällä lomailulla ja kaupungilla lorvailulla on syytä asiaan) ja siitä, että vaatekaappi tursuaa ihan käyttämätöntäkin tavaraa. Lisäksi nyt on sellainen tilanne, etten oikeastaan tarvi mitään. Kaikenlaista on ja perussettikin on aika hyvin kasassa. Näillä pärjätään. Ainakin seuraavaan sesonkiin. Sovitaankin siis, että tämä ostolakko kestää siihen asti ainakin, kun syys saa ja syyssesonki alkaa kunnolla valua kauppoihin. Nih.
Eilisen biisi quote Incubus - Summer romance (Anti-gravity Love Song) ultimate kesäbiisi <3
(Kuvat täältä ja täältä)
Eilisen biisi quote Incubus - Summer romance (Anti-gravity Love Song) ultimate kesäbiisi <3
(Kuvat täältä ja täältä)

1 kommentti:
Söpö asu.:) Ostolakko tekisi tällekin tytölle hyvää!:D
Lähetä kommentti